Miten höyryimuri suoriutui tehtävästään?

 

Miten kaakelit ja WC puhdistuivat?

"Höyryllä on sellainen ominaisuus, että se tunkeutuu pieniin ja ahtaisiin väleihin hyvin. Koska en aiemmin ollut hankkinut kokemusta höyrypuhdistimien käyttämisestä, tällaisen asian toteaminen tai löytäminen aivan itse oli varsin hauskaa, mielenkiintoista ja myönteistä. En oikein osaa asettaa yhtä pesukohdetta toisten edelle. Joka tapauksessa sain kaakelipintaisen WC-tilan seinän puhdistamisessa oikein hyviä tuloksia, ja vaaleat kaakelit kiiltävät tälläkin hetkellä edelleen. Ne ovat nyt juuri niin puhtaat kuin on kaakelitehtaalla tarkoitettu. Lasitus heijastelee ja kiiltelee. "

 

"Kaakeleiden ja saumojen putsaamisessa, vessan ja lavuaarien pesemisessä sekä ikkunoiden pesemisessä, siis oikeastaan kaikessa, mihin sitä kokeilimme. Ihanaa, kun saa pestä ja putsata ilman kemikaaleja! Hurraa! Oli ilo nähdä, että saumoihin vuosikausia kertyneet liat lähtivät pois. Tosin siihen tarvittiin hieman voimaakin, sillä harjapäätä piti jonkin verran hinkata saumassa että lika lähti irti, pelkkä höyry ei riittänyt. Tämän vuoksi puhdistaminen vei myös hieman pidempään aikaa, kuin normaalisti. Pesemisen jälkeen vesi piti kuivata pois pyyhkeellä, joten laajojen laatta-alueiden pesemisessä imevä höyryimurin olisi parempi vaihtoehto. Ikkunan pesuun lähdin hieman epäileväisenä, mutta yllättävän hyvin onnistui sekin. Vähän kun harjoitteli, niin lastaaminenkin onnistui hyvin. Tiukassa olevat tahrat, esim. kärpäsen kakat täytyi höyryttää kunnolla, jolloin ne lähtivät pelkällä lastaamisella. Tosin ei hinkkauslastastakaan haittaa olisi. Lattioiden höyryttäminen oli hyvä juttu, sillä tiesin tasan tarkkaan, että kissojen tuomien hiirien bakteerit ja pöpöt lähtevät ja desinfioituvat kunnolla pois eivätkä jää pyörimään vauvamme käsiin."

"Parhaiten puhdistui kaakelien saumat ja silikonit, saumat pienellä hankauksella. Hanojen ja lavuaarien yhdyskohdat oli helppo pestä höyryn avulla, ei hankaamista enää. Keraamisen lieden pinttymiä ei saanut pois. Piti tyytyä "vanhaan" menetelmään eli liedelle tarkoitettuun hankaussieneen ja pesuaineeseen. Suihkukaapista sai kalkkisaostumat pois, mutta, kuten useissa "kohteissa", piti vielä jälki pyyhkiä kuivaksi, ettei jäänyt harmaita ja märkiä pintoja. Mm. pesuhuoneen kaakeliseinät, lasiovet, peilit yms. isot ja laajat pinnat. Muovimattoa oli mukava pestä pitkän varren avulla. Pinta puhdistui hyvin ja pienet tahratkin vähän pidemmällä höyrytyksellä. Laminaattia enkä parkettia uskaltanut laisinkaan höyryttää. Myöskään keittiön kaappien ovia en uskaltanut, koska ovat ns. pinnoitetut ovet, joista voi pinta vaurioitua. Petauspatjan höyrytin varovasti, sitä kastamatta, ja siihen sai raikkaan tuoksun. Käyttöohjeissa pitäisi olla paljon vinkkejä siitä miten laitetta voi käyttää ja uskaltaa käyttää. Höyryn määrä oli välillä niin suurta, että joutui pitämään taukoa, jotta näki mitä teki."

Puhdistiko imuri koko asunnon?

"Uunin puhdistus oli todella helppoa ja tehokasta, ilman kemikaaleja. Höyry irrotti lian eikä vaivalloista kemikaalien puhdista tarvinnut. Nopeaa ja siistiä. Ehkä kaikkein parhaiten toimi tässä. Myös keraamisen lieden puhdistuksessa sekä liesituulettimen rasvan irrottamisessa (huuvan kupu) laite oli todella hyvä. Lattialaattojen puhdistus oli toinen suuren ihmetyksen aihe. Miten paljon likaa oli lattialaattojen saumaan jäänyt ja miten helposti höyry irrotti lian! Vaikka lattioita pestään säännöllisesti, oli saumoihin kuitenkin jäänyt pinttynyttä likaa, joka ei normaalilla moppauksella lähde. Tehosuuttimella lika lähti ja liukeni veteen ja siitä sitten imeytettiin rättiin. Kaakeli/kivilattian pesu oli myös helppoa ja miellyttävää höyrypesurilla."

"Uuniin palanut rasva ei lähtenyt pesuaineilla ja karhunvillalla, höyrypesurilla lähti kohtuullisen helposti. Auton sisällä pesuri oli kätevä, kaikki pienet kolot tuli puhtaaksi.  Äiti oli ihmeissään, kuinka paljon likaa lähti vielä irti, vaikka juuriharjalla oli käynyt lauteet läpi."

 

"Ikkunat: Nopeaa ja vaivatonta pesua, rasvaiset lasten pienet sormenjäljet lähtivät tosi hyvin ja vähällä höyrytyksellä, ilman hinkkaamista. Kaakeleiden saumat: Helppo tapa puhdistaa ilman hankaamista ja tujuja aineita. Nopeaa ja vaivatonta. Lattiat: Laminaatista lähti kaikki pienellä höyryllä, eikä vahingoittanut lattiaa millään lailla. Myöskään höyrytyksestä ei jäänyt sellaisia märkiä pyyhintäjälkiä kuten mopista. Mattolattioita piti hieman useamman kerran höyryttää esim. kuivuneen sokerisen mehun kohdalla ja jos oli esim. keksiä "tallautunut" lattiaan. Huoneisiin tuli ihanan raikas ja puhdas ilma siinä samalla ja kun moppauksen jälkeen pitää odotella lattioiden kuivumista (joka pienten lasten kanssa saattaa olla tuskaista paikallaan oloa) ei höyrytyksen jälkeen sellaista tarvinnut odotella."

"Varsinkin pienten kohteiden, kuten kaakelien saumojen osalta puhdistus oli työlästä ja aikaa vievää, vaikka lopputulos oli hyvä, silti jäi työn jälkeen miettimään, maksoiko vaivan. Ikkunoiden puhdistuksessa hämmentävää oli, että veden keräämiseksi laitteessa ei ollut mitään mekanismia. Ikkunat puhdistui näppärästi, mutta ei ollut kovin kätevää, kun vedet valui lattialle. Tähän laitteeseen kun olisi muutenkin saanut yhdistettyä imuriominaisuuden, niin olisi varmasti ollut siivouksen mullistava."

"Laminaattilattia, mistä oli aikaisemmin työlästä saada rasvatahrat irti, tummassa lattiassa näkyy ällöttävinä läiskinä, nyt vain höyry päälle, kaksinkertainen luuttu kiinni lattiaosaan ja ei kun siivoamaan. Puhdasta tuli, jos oli vähän sitkaampi tahra, niin vähän aikaa kun piti höyryä tahran päällä – lähti pois. Aikaisemmin meillä on lattiamoppien varret taipuneet kun on hinkattu tahroja pois. Nyt lattia puhdistuu kivuttomammin ja helpommin, koska ei tarvitse tenää läträtä veden kanssa eikä rutistaa lattiamoppeja kuiviksi. Lattioita puhdistaessa höyry oli pienimmällä, ei tarvinnut laittaa isommalle ja jäännöskosteus oli pienempi kuin mopatessa, haihtui lattiasta välittömästi. Kissan hiekka-astiat, useasti pestävät hiekka-astiat oli nopea höyryttää ja sitten huuhdella ja tuli puhdasta ja hajutonta ilman pesuaineita, mitkä haisisivat kissoillekin nenään. WC, oli niin helppoa ja nopeaa höyryttää WC, vetäistä WC ja puhdas oli."